Yrityksestämme
Presto Paloturvallisuus Oy kuuluu ruotsalaiseen Presto Brandsäkerhet AB -konserniin joka on Pohjoismaiden johtava palo- ja pelastusalan yritys missä myös valmistetaan Presto-sammuttimet.
Olemme huoltaneet sammuttimia Suomessa jo vuodesta 1966. Myymme sammuttimia ja muita alkusammutusvälineitä. Tarjoamme asiakkaillemme myös opasteita, palovaroittimia, kaasuhälyttimiä ym. palosuojelualan tuotteita.
Koulutus ja kurssit ovat osa liiketoimintaamme. Järjestämme eri kohderyhmille alkusammutus-, tulityökortti-, kattotulityökortti- ja työturvallisuuskorttikoulutusta päivittäin.
Sammutinhuoltoliikkeemme ovat Turvatekniikan keskuksen (TUKES) hyväksymiä. Helsingin Malmin toimipisteessä sijaitsee myös kuljetettavien kaasusäiliöiden tarkastus- ja täyttöpaikka.
Presto Paloturvallisuus Oy on Sammutinhuoltoliikeiden liiton (SHLL) jäsen.
Toimimme myös laivojen sammutusjärjestelmien huoltajana ja teemme tiivistä yhteistyötä maailmanlaajuisen Wilhelmsen Ship Service-yhtymän kanssa.
Presto-konserni – luotettava ykkösvalinta!
Presto-konserni on ruotsalainen perheyhtiö, jolla on omistuksessaan kymmenkunta myynti ja huoltoyritystä Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa. Emoyhtiö AB Presto Brandsäkerhet sijaitsee Ruotsin Katrineholmissa.
Presto-konserni on johtavia palo ja pelastusalan yrityksiä Pohjoismaissa ja samalla Pohjoismaiden ainoa sammutintehdas.
Preston kokonaistuotanto on n. 250 000 sammutinta vuodessa. Kaikki Preston valmistamat tuotteet ovat CE-merkittyjä ,ja ne valmistetaan Eurooppa-standardien mukaisesti. Valmistus ja toiminta perustuu ISO 9001 laatumäärityksiin..
Päämääränämme on olla luotettava yhteistyökumppani asiakkaillemme. Panostamme turvalliseen ja toimivaan palveluun sekä laadukkaisiin tuotteisiin. Prestolla on alalta yli 40 vuotta ammattitaitoa, jota kehitämme jatkuvasti, jotta voimme tarjota Sinulle asiakkaamme
laadukkaan yhteistyökumppanin ja uusinta turvallisinta tietotaitoa sammutinalalta!
Tervetuloa asiakkaaksemme Prestoon!
Pohjoismaiden suurimman nimi muuttui!
Presto on Pohjoismaissa käsite paloturvallisuusalalla. Olemme tunnettuja muun muassa luotettavista ja laadukkaista sammuttimistamme. Suomessa Presto on tähän asti toiminut Palosammutinhuolto PSH Oy ja Oy Presto-tuote AB nimillä.
Fuusioimme nyt yhtiömme. Syntyi uusi Presto Paloturvallisuus Oy
Myös osoitteemme muuttui
Nykyiset toimitilamme sijaitsevat Malmilla osoitteessa Teerisuonkuja 7, 00700 Helsinki. Puhelinnumeromme säilyvät samoina. Www-osoite yksinkertaistuu muotoon www.presto.fi, samoin sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@presto.fi.





